27.5.2017 JBK – TP-47 4-2 (0-1)

Olosuhteet Pietarsaaressa olivat hyvät lukuunottamatta lämpötilaa, joka oli kuitenkin plussan puolella kolme astetta. TP-47 kokoonpanosta oli poissa sairastuvalla olkapäävamman vuoksi oleva Ryan Gilligan.

TP-47 sai alussa mitä halusikin ja siirtyi 0-1 johtoon jo kuudennella minuutilla. Samuli Lätin keskityksestä Jaakko Paavilainen siirsi takatolpalta pallon maaliin. Kotijoukkue JBK sai ensimmäisellä puoliajalla kuusi kulmaa, jotka pystyttiin puolustamaan ja pitämään kotijoukkue pois maalintekosektorilta.

Toinen puoliaika alkoi JBK:n komennossa ja pakotti TP-47 puolustuskannalle. Vartin jälkeen TP-47 sai kontrolloidun hyökkäyksen ja pallo siirtyi nopeasti pelaajalta toiselle. Iiro Vanhan keskityksestä Jaakko Pyyny puski takanurkkaan tilanteeksi 0-2, pelikellon näyttäessä 60 minuuttia. Jussi-Esko Berg sai toisen varoituksen 68 minuutilla ja sen seurauksena ulosajon, mutta edelleenkin peli pysyi vierasjoukkueen kontrollissa. Ottelun 79 minuutilla JBK iski kavennuksen 1-2. 83 minuutilla JBK:n kulman jälkitilanteesta tuomittiin rangaistuspotku. Erikoisen tuomiosta tekee se, että kenelläkään koti- tai vierasjoukkueen pelaajista ei ollut mahdollisuutta päästä palloon. Viimeinen maali syntyi 90+5 minuutilla TP-47 haki tasoitusta kulmasta ja kaikki pelaajta maalivahtia myöten olivat vastustajan rangaistusalueella.

2-0 johtoasemassa vajaallakin pitäisi pystyä kontrolloimaan viimeinen kymmenminuuttinen ja tällä kertaa joukkueen henkinen kantti ei pitänyt, jokaisella pelaajalla on peiliin katsomisen paikka kun toivottua tulosta ei syntynyt.

TP-47 kokoonpano: Tatu Kujanpää, Samuli Lätti, Jaakko Pyyny, Olli-Pekka Niskanen, Tuomo Könönen, Iiro Vanha, Juho-Teppo Berg, Jussi-Esko Berg, Jesse Numminen, Thomas Koroma (78. Sami Huhtiniemi) ja Jaakko Paavilainen (58. Aleksi Isomäki).

Vaihdossa: Arttu Kainulainen ja Joni Lehosmaa.

Seuraava ottelu Perjantaina 2.6.2017 kello 18.30 Haaparannan tekonurmella, vastassa JS Herkuless Oulusta.