25.4.2018 Pojat -05 turnausvoittoon Oulu Boys Cupissa

Viikonlopun mittainen turnaus on saatu päätökseen. Kova oli urakka ja se näkyi myös pojissa, kun pelit olivat ohi – vammoitta ei selvitty ja kaikki, mikä oli annettavissa, jätettiin kentälle. Kotimatkalla kyydissä oli väsyneitä mutta tyytyväisiä poikia.

Lauantaina pelattiin kolme ottelua. Ensimmäisessä ottelussa näkyi selkeästi, että ulkona emme ole vielä harjoitelleet ja pelanneet. Isomman kentän tilan käyttö oli puutteellista ja yksilötasolla toteutettiin liikaa vääriä peliratkaisuja kollektiivin kustannuksella. Onneksemme vastustaja oli sen verran heikko, että niistä ei rankaistu. Tuloksena kuitenkin 10-0 voitto PonPa:sta

Toinen ottelu oli jo selkeästi parempi huolimatta 1-2 tappiosta WJK:lle. Ei muuten ole koskaan sattunut omalle kohdalle peliä, jossa täydellisestä pallonhallinnasta huolimatta hävitään peli. Harmitus pelin jälkeen oli erityisen suuri, sillä tällä suorituksella, sen hetkisellä tiedolla, ehkä menetimme mahdollisuuden pokaaliin.

Ennen lauantain viimeistä ottelua FC Raahea vastaan selvisi, että meillä olisikin mahdollisuus edetä ihan päätyyn asti ja ottelupalaverista alkaen pelaajista huokui into palata kentälle. Ottelu olikin yhtä meidän näytöstä; ylimääräiset sooloilut, kikkailut ja muut väärät peliteot olivat minimissä. 10-0 meille.

Sunnuntain ensimmäisessä pelissä panoksena oli finaalipaikka. Vastassa KajHa joita vastaan pelasimme viime kaudella kaksi peliä. KajHa on fyysinen iso joukkue ja varsinkin yksi pelaaja ja sen kautta he pyrkivätkin pelaamaan. Tiukka peli joka kääntyi lopulta meille 3-1

Finaalissa vastaan tuli uusi tuttavuus Äänekosken Huima, joka oli raivannut tiensä finaaliin puhtaalla pelillä. Alkuasetelmat finaalin ei ollut missään nimessä optimaaliset. Osa pelaajista puolikuntoisia ja yksi kipeä. Ensimmäinen puoliaika oli jokseenkin meidän hallinnassa, mutta toisella puoliajalla vastustaja vaihtoi kenttäryhmitystä ja tähän emme osanneet oikein kunnolla reagoida. Tiukka peli jossa varsinainen peliaika päättyi 1-1 eli rankkukisa oli edessä. 3 vetäjää riitti tällä kertaa ja pojat pääsivät juhlimaan Fortnite Take The L:n malliin.

Erittäin hyvä startti ensi viikolla alkavaan kevätkierrokseen.

-Lasse Åman

P05 OBC2018