16.6.2018 TP-47 vs TamU 0-0 otteluraportti

TP-47 sai ensimmäiseen Pohjan Stadionilla pelattuun otteluun vieraakseen Tampere Unitedin. Stadionin heikkokuntoiselle nurmelle saapunut TamU oli koonnut kauden aikaisemmista otteluista 10 pistettä kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä. Kotijoukkue TP-47 oli avannut pistetilinsä pari viikkoa sitten tasapelillä. TP-47:llä oli alla tuloksista huolimatta pari toiveita herättävää peliä. Ja vielä, kun ratatöiden vuoksi TamU oli matkustanut edellisen yön puoli kolmelta lähteneessä junassa, niin ottelusta ennakkoon oli odotettavissa tasaväkinen. Ottelu on toinen TP-47:lle Ryan Gilliganin ja Jussi-Esko Bergin komennossa.

Ottelun alku oli TP-47:n kannalta lupaavan oloinen. Epätasaisen kentän syyksi luettavan pallonmenetyksen jälkeen kuitenkin Tatu Kujanpää oli maalivahti, joka ensimmäisenä joutui töihin TamUn Elias Haralan päästessä laukomaan vaarallisen oloisesti oikealta. TP-47 saa loistavan tilaisuuden johtomaaliin, kun Jaakko Pyynyn antamaan kulmaan Thomas Koroma pääsee vapaasti puskemaan kohti tyhjäksi jäänyttä maalia, mutta pusku menee tolppaa hipoen oikealta ohi. Ottelun alkuun mahtui myös Abdul Sesayn tulinen laukaus kohden TamUn maalivahtia, jonka eteen torjuma pallo antoi hetken pyörityksen jälkeen Sesaylle vielä toisen mahdollisuuden, mutta pieneen kulmaan päätyneen Sesayn laukaus päätyy yläriman kautta maalipotkuksi. Parinkymmenen minuutin pelaamisen jälkeen TamUn Roope Kosianen syötetään vapaaksi ja hän pääsee vaarallisesti kokeilemaan, mutta Tatu Kujanpää saa pidettyä maalinsa puhtaana. TP-47:n hyökkääjät onnistuvat kyllä useammankin kerran laittamaan TamUn alakerran ja loistavan pelin TamUn maalilla pelanneen Antti Kuusisen koville, mutta maalit jäivät syntymättä. Molemmat joukkueet pelaavat ottelun alusta saakka täydellä voimalla ja pienten kolhujen päätteeksi useampikin pelaaja on kentän pinnassa. Ensimmäinen jakso oli hienoisesti TP-47:n.

Toisen jakson TamU aloitti ryminällä ja saikin luotua hässäkkää TP-47:n maalille, mutta Tatu Kujanpää saa pidettyä maalinsa puhtaana. TP-47 kykenee rakentelemaan todella haastavalla alustalla muutaman vaarallisen oloisen tilanteen, tosin niin kykenee TamUkin ja lukuisien painien jälkeen ottelu kuitenkin päättyy maalittomana.
Ainakin osittain kentän kunnosta johtuen koko ottelu oli paljon kaksinkamppailuja ja painia.

TP-47:n valmentaja Jussi-Esko Berg: ”Hyvä taisteluasenne ja kauden eka nollapeli, siittä ollaan hyvillään”

”Kiitokset kovasta vastuksesta Tp:lle. Täytyy sanoa, että oli kova fyysinen matsi, melkoinen painivääntö. Molemmat laittoivat näissä tilanteissa kaiken peliin. Välillä vähän tunteet kentällä räiskyvät ja lappujakin nousi, mutta sehän on osa peliä. Kentän kunto oli mitä oli ja tiettyjä rajoitteita se tietysti ja tietyn vahinko aspektin se saattoi peliin tuoda. Joka tapauksessa olen varovaisen tyytyväinen tähän vieraspisteeseen ja uskon kyllä että tämänpäiväinen kotijoukkue tulee myös sarjataulukossa pikkuhiljaa nousemaan. Kaikin puolin ihan asiallinen tapahtuma.”
Kertoo TamUa kaksi viimeistä ottelua valmentanut Sami Koivula

Joukkueen kuopuksiin kuuluva ja hienon työn keskikentällä tehnyt Joona Konttajärvi toteaa ottelun jälkeisissä tunnelmissa: ”Totta kai olemme pettyneitä siinä mielessä, ettei tänään kolmea pistettä saatu, niitä lähdimme hakemaan. Hyvä taistelu joka jätkältä ja sitä kautta saatiin toivoa tuleviinkin peleihin ja positiivista energiaa joukkueeseen. Meillä on hyvä tekeminen nyt joukkueessa. Kyllä tämä tästä!”

Tamperelaiset olivat saaneet myös omat kannattajansa liikkeelle ja TamUn vajaan kahdenkymmenen kannattajan joukko kyllä kannatti suosikkiaan, niin reippaasti, että vastaavaa ei ole vuosiin Pohjan Stadionilla kuultu.

Seuraavan kerran TP-47 pelaa 20.6 klo 18.30 kun Pohjan Stadionille vieraaksi saapuu VIFK.

TP-47:n avauskokoonpano tänään:
1 Kujanpää Tatu
5 Vainionpää Valtteri
7 Pyyny Jaakko
10 Berg Juho-Teppo
15 Lehosmaa Joni
19 Koivumaa Aleksi
24 Numminen Jesse
25 Koroma Thomas Sebora
27 Konttajärvi Joona
87 Gilligan Ryan
88 Sesay Abdul
Vaihtopelaajat:
11 Kuukasjärvi Niko-Petteri
16 Sarkkinen Anton
18 Oinas Jesse
22 Närhilä Eetu
31 Paavilainen Jaakko
71 Shulhin Leonid
Kuva: Maarit Kainulainen

IMG_8715