| 10.10.2008
TP-47 kohtaa sunnuntaina KPV:n Kokkolassa
TP-47 lähtee hakemaan tärkeitä vieraspisteitä Kokkolasta parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan. Sivussa on ainoastaan pitkäaikaisloukkaantuneet Juha Saario, Aleksi Räihä ja Jaakko Isteri. Sivussa on myös Australian lämmössä opiskeleva Ville Pekkanen. 28.09.2008
Taistelu sarjapaikasta Helsingissä päättyi maalittomaan
Kipeästi pisteitä kaivanneet Atlantis ja TP-47 pelasivat sunnuntai-illan ottelussa 0-0. 27.09.2008
Otteluennakko: Atlantis FC - TP-47
TP-47 lähtee tähän "kuuden pisteen" kamppailuun lähes parhaalla miehistöllään. Ottelu alkaa sunnuntaina klo. 18.30 Helsingin pallokentällä. 21.09.2008
TP-47 ja Viikingit pelasivat tasaväkisesti 0-0
TP-47 ei onnistunut lauantaina maalinteossa neljänteen peräkkäiseen otteluun, mutta jätti itsestään kuitenkin positiivisen kuvan ennen kauden viimeistä kotiottelua. Vuosaaren Viikinkejä jäi harmittamaan hukattu rangaistuspotku. 19.09.2008
Otteluennakko: TP-47 - FC Viikingit
TP-47 kohtaa lauantaina Pohjan stadionilla sarjajohtaja Vuosaaren Viikingit. Ottelu alkaa klo. 16.00. 19.09.2008
Hanki Trauman tekemä maalibiisi
TP-47 tarjoaa kannattajilleen mahdollisuuden fiilistellä kotona ennen peleihin lähtöä Trauman tekemällä maalibiisillä. Trauma - Punavalkokone 16.09.2008
Junioreiden kauden 2008 päätöstilaisuus
Kauden päättäjäiset järjestetään lauantaina 27.9. klo. 13 Lappian juhlasalissa. 14.09.2008
TPV ja TP-47 nyhjäsivät 0-0 Tammelassa.
TPV ja TP-47 pelasivat toistamiseen tällä kaudella maalittoman tasapelin. TP-47:ltä pelissä ulosajettiin kahdesti varoitettu pelaaja brasilialainen Murilo. 11.09.2008
Otteluennakko: TPV - TP-47
TP-47 kohtaa lauantaina Tampereella kauden tärkeimmässä ottelussa TPV:n. Molemmat joukkueet ovat tällä hetkellä tasapisteissä. 10.09.2008
Kolmonen: Tervarit - TP-47 /2 Lopputulos: 2-7
TP-47:n reservijoukkue kaatoi oululaisen Tervarit-joukkueen Oulussa 2-7. Joukkueen maaleista vastasivat Petteri Pohjanen kahdesti, Vitali Gajevski kahdesti, Tuomas Isteri kahdesti sekä Tuomo Haarala. |