| 13.07.2010
Ennakko: FC OPA - TP-47
TP-47:n ottelut jatkuvat huomenna vierasottelulla Oulussa. TP-47 otti viime lauantaina niukan 1-0 voiton FC Korsholmista ja voittoputken jatkaminen on tavoitteena myös huomenna Oulussa, kun viidentenä sarjassa tällä hetkellä oleva FC OPA asettuu vastaan. FC OPA pelasi viime kaudella loistavasti ja sijoittui Kakkosen C-lohkossa toiseksi. Joukkue oli viimeiseen kierrokseen asti kiinni nousussa Ykköseen, mutta päätöskierroksen dramaattisessa paikallisottelussa FC OPA hävisi OPS-jp:lle ja näin ollen nousu jäi haaveeksi. FC OPA:n joukkue on muuttunut ja ennen kaikkea nuortentunut viime kaudesta huomattavasti, mutta tästä huolimatta joukkue on pystynyt esittämään hyviä otteita myös tällä kaudella kokeneen pelaajavalmentajan Ville Väisäsen johdolla, jolta löytyy pelikokemusta Veikkausliigan lisäksi Englannista ja Norjasta. TP-47:llä on allaan kaksi perättäistä voittoa ja joukkueen sijoitus tällä hetkellä sarjassa on neljäs. FC Korsholmia vastaan joukkue lähti otteluun uudella 3-5-2- systeemillä, mutta vaisun avausjakson ansiosta valmennuskaksikko Kimmo Halmkrona ja Jukka-Pekka Leiviskä päättivät muuttaa systeemin toiselle puoliajalle perinteiseen 4-4-2- systeemiin, joka lopulta toikin niukan 1-0 voiton. Sarjapisteiden lisäksi positiivista ottelussa oli Keijo Huuskon maalitilin avautuminen, sillä "Keke" ei ollut onnistunut ennen viime lauantaita maalinteossa kolmeen vuoteen, kun puhutaan sarjaotteluista. Huusko kertoi viime sunnuntain Pohjolan Sanomissa olevansa tällä hetkellä 80% kunnossa, joten huippukuntoon on vielä jonkin verran matkaa. TP-47:n sairastupa on tyhjä eikä pelikiellotkaan rasita joukkuetta, joten voittoputken jatkumiselle on hyvät edellytykset. Ainoastaan Ville Pekkasen pelikunto on vielä arvoitus, sillä mies loukkasi polvensa edellisessä ottelussa. Pekkasen pelikunto ratkeaa tämän päiväisissä harjoituksissa. Ottelu FC OPA - TP-47 pelataan keskiviikkona 14.7. klo. 18.30 Castrenin tekonurmella. Takaisin Content Management Powered by CuteNews |