| 14.07.2010
TP-47:lle voitto Oulusta Anatoli Bulgakovin maalilla
TP-47 jatkoi voittojen tiellä Oulussa, kun paikallinen FC OPA joutui taipumaan niukasti 1-0 (0-0). Voitto nosti TP-47:n tasaisessa sarjassa jo kolmannelle sijalle. Ottelun ainoa maali nähtiin 82. peliminuutilla, kun Anatoli Bulgakov pääsi puskemaan Jouni Talvensaaren antaman vapaapotkun FC OPA:n verkkoon. Maali oli hyvin samankaltainen kuin edellisessä pelissä Keijo Huuskon tekemä maali FC Korsholmin verkkoon. - Se oli harjoiteltu vapaapotkukuvio. Teimme samanlaisen maalin myös edellisessä ottelussa, TP-47:n valmentaja Kimmo Halmkrona totesi. FC OPA oli ottelussa liikkeellä siipirikkoisena ja joukkue olikin pestannut tähän otteluun muun muassa Norjassa ammatikseen pelanneen Dritan Stafsulan, josta ei kuitenkaan ollut paljoakaan harmia torniolaisille. - Hän olisi ollut varmasti vaikeampi meille keskikenttäpelaajana. Painotin kuitenkin hyökkääjille, että hänen syöttelynsä täytyy pitää kurissa, Halmkrona sanoi. FC OPA pääsi kuitenkin välillä helposti hyökkäysalueelle, mutta muutamaa puolittaista maalipaikkaa lukuunottamatta maalivahti Lauri Rönkkö sai olla suhteellisen rauhassa maalillaan. TP-47 joutui tekemään vaihdon jo ottelun 15. minuutilla, kun Gaston Bindzi loukkasi takareitensä ja hänen tilalleen tuli vaihdosta voittomaalin syöttänyt Talvensaari. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin TP-47:n Marko Ahonpää, joka pelasi loistavan ottelun keskikentällä. TP-47 jatkaa voittojen metsästystä jo tulevana sunnuntaina kotiottelulla, kun Kajaanin Haka saapuu Pohjan Stadionille. Eilisessä ottelussa KajHa onnistui nyhjäämään maalittoman tasapelin FC Santa Clausia vastaan, joka jatkaa sarjakärjessä. TP-47 avauskokoonpano 1 Lauri Rönkkö 3 Anatoli Bulgakov 4 Gaston Bindzi -> 15.min 9 Jouni Talvensaari 5 Marko Ahonpää 6 Jussi Hakasalo 7 Keijo Huusko 14 Johannes Herala 15 Petteri Pellikka 19 Ville Himanka 20 Sami Pikkarainen 24 Olli Vilppola Vaihtopelaajat: 12 Harri Nykänen 11 Aleksi Gullsten 17 Joel Keloneva 8 Sami Kuijala 2 Mikko Lapinniemi 28 Jukka-Pekka Matinlassi
Takaisin Content Management Powered by CuteNews |