OTTELUENNAKKO TP-47-HERCULES
TP-47 kohtaa torstaina klo 18:30 Pohjan Stadionilla Oululaisen JS Herculeksen, joka on valahtanut hyvän alkukauden jälkeen sarjan jumboksi. Joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen TP-47 voitti Oulussa 1-5, mutta ottelu oli numeroihin nähden tiukka ja ratkesi vasta lopussa. Viime otteluissaan Hercules hävisi SJK:lle kotonaan ja TP-47 voitti Pohjan Stadionilla VIFK:n.
Vierasjoukkue Hercules tulee Tornioon vaikeassa tilanteessa. Joukkue on hävinnyt viimeiset 8 ottelua ja joutunut putoamis kamppailuun. Hercules on päästanyt eniten maaleja sarjassa (44) eli puolustus ei ole toiminut varmasti halutulla tavalla. Myös hyökkäyspeli on ollut tukkoista. 18 tehtyä maalia on vähiten sarjassa. Näistä peräti 11 on iskenyt Vertti Korkala, joten hänen kanssaan TP-47 saa olla tarkkana. Joukkuetta valmentaa brittikaksikko Conor Edward ja Gary Christie, joista viimeksi mainittu on toimitsija kiellossa viime pelissä tulleen punaisen kortin myötä. Herculeksen joukkue ei ole niin huono, kuin miltä tulokset ovat nyt näyttäneet ja kaikki putket loppuu aikanaan eli kotijoukkue ei voi tuudittautua helppoon iltapuhteeseen.
TP-47 lähtee otteluun hyvistä asemista. Voitolla tästä pelistä joukkue siirtyy takaisin sarjan kärkeen. Kauden alussa saavutetut tavoitteet ovat jo täyttyneet, kun paikka ylemmässä loppusarjassa on varma. Tavoitteen asettelut laitettiin uusiksi ja seuraava askel on sijoittua kolmen joukkoon, jotta ylempään loppusarjaan saadaan yksi kotipeli lisää. Alkusarjan pelejä on vielä jäljellä neljä. Tästä pelistä on poissa Aleksi Gullsten korttitilin täyttymisen vuoksi. ”AG” on ollut joukkueen syömähammas hyökkäys peliin, joten nyt tarvitaan tehoja muista pelaajista, jotta pisteet jäävät Tornioon. Muilta osin joukkue pääsee ”normi” kokoonpanolla otteluun.
Valmentaja Keijo Huusko:
”Torstaina on tulossa kuuma peli. Meillä on mahdollisuus mennä taas piikkipaikalle ja uskon, että omalla hyvällä tekemisellä se tehdään. Hercules on nuori ja nälkäinen porukka, joka on alisuorittanut viime peleissä. Tähän peliin ei kumminkaan kannata lähteä leveileen ja kaikki tietää porukan, joka tappelee todennäköisesti putoamista vastaan niin ei tule helppoja pisteitä, eikä tässä sarjassa ole niitä keltään tiedossa. Luotamme omaan peliin ja kolme pistettä jää Tornioon.”
Veikkaus on asetellut kertoimiksi 1.24-7.10-7.50
Odotettavissa siis kova kamppailu pisteistä ja hieno kesäkeli☀️
TERVETULOA NAUTTIMAAN FUTIKSESTA JA POHJAN STADIONIN HUIMASTA TUNNELMASTA!
16' | Maali | Korkala Vertti |
45' | Maali | Kurvinen Joonas |
67' | Maali | Kurvinen Joonas |
75' | Maali | Korkala Aaron |
94' | Maali | Karppelin Ahti |